Espoossa
jo kaksi murhatapausta
Helsingin
Sanomat uutisoi eilen Espoon Kiltakalliosta löydetystä ruumiista.
Nyt Espoosta on löytynyt toinenkin murhapaikka.
Kiltakallion
tapaus
![]() | ||||
| Tapauksissa käytettiin puukkoa. (Kuva ei liity tapauksiin) |
Eilen
uutisoitiin, että Espoon Kiltakalliosta on löytynyt ruumis.
Länsi-Uudenmaan poliisi on saanut selville tutkimuksissaan, että
kyseessä on henkirikos. Murha arvioidaan tapahtuneen helmikuun 1. ja
2. päivän välimaastossa. Murha-aseena on käytetty veistä tai
puukkoa. Tekijää ei vielä ole tiedossa. Poliisilla on aavistus
siitä kuka voisi olla tapauksen takana, mutta asia on vielä sen
verran epävarmaa, ettei asiasta kerrota sen enempää, sanoo
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen päällikkö Pekka
Savolainen.
”Tutkinta on vielä sen verran alkutekijöissään, ettemme voi
kertoa tapauksesta tämän enempää”, Savolainen jatkaa. Poliisi
jatkaa tapauksen tutkimista.
Lippajärven
tapaus
Eilen
vuosittaisen Lippajärven Rantajuhlien aikana löytyi Lippajärven
rannalta neljä telttailemassa olleen nuoren ruumista.
Länsi-Uudenmaan poliisi sai ilmoituksen ruumiista noin yhdeksän
aikaan illalla. Ruumiista kolme löytyi teltasta ja yksi teltan
läheltä. Rikospaikkatutkija Jonne
Suomalaisen
mukaan tällainen ei ole yleistä. Paikalta löydetyistä ruumiista
kolme on valkoihoisia ja yksi tummaihoinen. Tapaus saattaa olla myös
viharikos, kertoo Savolainen. Murhien tekotapa muistuttaa osittain
Kiltakalliossa tapahtuneen murhan tekotapaa. ”Molemmissa paikoissa
on puukolla isketty uhreja monesti vartaloon”, Savolainen jatkaa.
Kuitenkin, teltan ulkopuolelta löytyneen ruumiin murha-aseena on
käytetty mitä ilmeisimmin jotain tylppää kiveä. Suomalaisen
mukaan, tämä voisi viitata siihen, että uhri on hyökännyt
murhaajan kimppuun, joka on hädissään lyönyt tätä läheltä
löytyneellä kivellä päähän.
Lisää
murhia luvassa?
Lippajärven
ja Kiltakallion tapauksissa on jonkin verran yhtäläisyyksiä, mutta
Länsi-Uudenmaan poliisi ei osaa varmuudella sanoa, liittyvätkö
tapaukset toisiinsa. Jos näin on, syytä on epäillä että
kaupungissa on sarjamurhaaja liikenteessä, ja lisää murhia on
tulossa. Ihmisten ei kuitenkaan tarvitse millään tavoin pelätä
tai olla varoillaan, koska harvoin tällaiset murhaajat valitsevat
sattumanvaraisesti uhrejaan, selventää Savolainen.
Helsingin Sanomat 4.1.2013 10.44 (Reijo Mäki; Ei heilaa helluntaina, kirjasta Ehtookellot)
Aki Tiainen
